Jo pitkään Caspari-keskuksen perustaja, Norjan Israel-lähetys, on halunnut järjestää raamattukoulun Israelissa. Sama ajatus kypsyi yhtäaikaisesti myös toisella taholla muutaman ihmisen sydämessä. Tästä sai alkunsa Norjan Israel-lähetyksen ja Youth With A Mission -lähetysjärjestön kumppanuus, ja nuorten aikuisten pilottiryhmä Experience Israel – Back to the Roots (Koe Israel – palaa juurillesi) matkusti Pyhään maahan. Caspari-keskus ja Norjan Israel-lähetys kantoivat päävastuun opetuksesta ja teologisesta sisällöstä, kun taas YWAM:in tiimi toi kokonaisuuteen osaamisensa nuorisotyön alalta.
Raamattukoulussa haluttiin tarjota tervehenkistä raamattuopetusta, kokemuspohjaista tietoa Israelista ja ymmärrystä Israelin roolista Jumalan suunnitelmassa. Tavoitteena oli myös herättää nuorissa paloa viedä evankeliumi takaisin sinne, mistä se alun perin lähti liikkeelle. Erlend ja Sofie, pariskunta, joka johti kaksi kuukautta kestävää kurssia, uskoi, että Experience Israel tarjoaisi oppimiskokemuksen, jota on mahdotonta saada vain lukemalla Raamattua tai katselemalla uutisia. “Opiskelijat pääsevät hetkeksi asumaan maahan, josta kaikki sai alkunsa… missä edelleen tapahtuu paljon… ja se muuttaa heidän näkökulmansa!” Erlend riemuitsi.
Osallistujat olivat kotoisin Norjasta, Virosta ja Yhdysvalloista. Jokaisella oli oma tarinansa Jumalan johdatuksesta. Jotkut heistä olivat pitkään toivoneet pääsevänsä Israeliin ja näkivät tämän mahdollisuuden lahjana. Andreas on norjalainen nuori isä, jonka sydän palaa evankelioinnille ja juutalaisille. Hän käytti isyyslomansa osallistuakseen kurssille. Norjalainen Ingebjørg kertoi kokeneensa, että Jeesus kutsui häntä tutustumaan paikkaan, jossa hän oli elänyt ihmiselämänsä. Yhdysvaltalainen Andra ajatteli ensin, että tämä kurssi ei ole häntä varten – eihän hänellä ollut mitään mielenkiintoa Israelia kohtaan. Kunnes Jumala puhui hänelle: “Juuri siksi haluan, että lähdet. Herätän sinussa rakkauden kansaani kohtaan.”
Päivittäin meillä oli kaksi tai kolme luentoa, joiden aiheet käsittelivät messiaanista juutalaisuutta, kirkkohistoriaa, Messiasta Vanhassa testamentissa, Raamatun liittoja ja juutalaisia juhlia. Teimme joka viikko retkiä arkeologisille ja historiallisille paikoille. Vaikka lähes jokaisen päivä oli rakenteeltaan sama, Jumala puhui kaikille eri tavoin. Andra koki tulleensa siunatuksi, kun oli kuuliainen Jumalan äänelle. Hän kertoi oppineensa paljon uutta kristinuskon juutalaisista juurista: “Ymmärrän nyt, miksi juutalaiset ja Israel ovat niin keskeisessä asemassa Jumalan suunnitelmassa.” Toinen nuori norjalainen, Karen, oli hämmästynyt tajutessaan, kuinka paljon hän oli tarkastellut Jeesusta omasta taustastaan käsin. Raamatun ajan kulttuurin opiskelu avasi hänelle aikaisemmin pimennossa olleita asioita ja auttoi häntä pääsemään syvemmälle uskossaan. Andreasta kiinnosti erityisesti messiaanisen liikkeen synty. Hänestä oli myös uskoa vahvistavaa nähdä raamatullisten paikkojen arkeologisia jäänteitä: “Tämä kaikki on niin todellista!”
Andra, joka ei alunperin aikonut edes tulla, on nyt innoissaan voidessaan viedä oppimaansa takaisin omaan ympäristöönsä. Andreas on saanut uusia näkökulmia keskusteluihin ihmisten kanssa kotiseurakunnassaan. Hän on vakuuttunut siitä, että Israel on edelleen Jumalan valittu kansa. Kahden liiton teologia ja korvausteologia eivät ole oikeat ajatusmallit kirkolle.
Ingebjørg ymmärsi, että Jumala kutsui Israelin valoksi kaikille kansoille. Sama juuri kannattelee meitä kaikkia. Hän uskoo, että jokaisella, joka tuntee totuuden, on tärkeä tehtävä siihen asti kunnes Jeesus tulee takaisin. Ingebjørgin rukous tulee olemaan, että hän voisi aina elää yhteydessä Jumalaan ja hänen lupauksiinsa, niihinkin, jotka eivät ole vielä toteutuneet.
Meillä nuorilla osallistujilla oli suoranainen etuoikeus saada oppia uskon juurista ja antaa Jumalan synnyttää sydämissämme rakkautta valittua kansaa kohtaan. Kurssi avarsi näköalojamme ja vahvisti uskoamme Jeesukseen. Mielestäni tämä pilottiprojekti oli menestys! Kaikki järjestävät osapuolet haluavat jatkaa yhteistyötä myös tulevana vuonna.
Abbey Meyer
Vapaaehtoistyöntekijä