Nimeni on Matti Mäkelä ja tulen Espoosta. Olen jo pitkään unelmoinut matkustamisesta Israeliin, ja viime talvena sain erinomaisen mahdollisuuden tulla tänne vapaaehtoistyöhön. Saavuin maaliskuussa ja olen nyt työskennellyt Caspari-keskuksessa muutaman kuukauden.
Pohjakoulutukseni on kaupan ja hallinnon alalta. Aiemmin olen työskennellyt tietohallinnossa, taksinkuljettajana ja yksityisyrittäjänä rahoitus- ja sijoitusalalla. Tehtäväni Casparissa koostuvat pääasiassa asiakaspalvelusta vastaanotossa ja kirjastossa sekä osallistumisesta kurssien, seminaarien ja luentojen järjestelyihin. Lisäksi päivitän nettisivujamme ja esimerkiksi postitan uutiskirjeitä ja muuta materiaalia.
Olen ollut kiinnostunut Raamatusta ja teologiasta 90-luvulta lähtien. Työ Caspari-keskuksessa antaa minulle luontevasti hienon mahdollisuuden sukeltaa messiaaniseen juutalaisuuteen ja Raamatun maailmaan. Parasta työssäni ovat seminaarit ja kurssit, joissa voin olla itsekin oppimassa, samoin kuin eri puolilta maailmaa tulevien mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen.
Vapaa-ajallani luen mielelläni, ja nautin vapaaehtoistyöntekijöiden asunnon rauhallisesta ja rennosta ilmapiiristä. Pidän myös vaeltamisesta luonnossa ja kaikkialla Jerusalemissa. Israel on pieni mutta hyvin kaunis maa, jolla on vaikuttava historia. Maa on täynnä monia kiinnostavia paikkoja tutustuttavaksi – kaikki muutaman tunnin ajomatkan päässä. Olenkin jo ajellut vuokra-autolla tuhansia kilometrejä täällä Pyhällä maalla.