Marc Chagallin maalaus Valkoinen ristiinnaulitseminen. Kuva: Ed Bierman
Alec Goldberg, Israelin työn johtaja
Ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta – tämä on Paavalin pääväite hänen kirjeessään galatalaisille. Opiskelin Galatalaiskirjettä sapattivapaani aikana viime vuonna. Kuinka Paavali perustelee väitettään?
Ensinnäkin, jos vanhurskauttaminen ei tapahdu uskosta Kristukseen, ”silloin Kristus on kuollut turhaan” (Gal. 2:21). Paavali ei kehittele ajatusta pidemmälle, mutta vaikuttaa siltä, että se voisi jatkua näin: ”Jos Kristus kuoli turhaan, Jumala ei saavuttanut mitään hänen kuolemansa kautta. Mutta koska Jumala aina pääsee tavoitteeseensa, niin tapahtui myös Jeesuksen kohdalla. Kaiken tarkoitus oli meidän lunastuksemme. Näin ollen Kristus ei kuollut turhaan ja vanhurskauttaminen tapahtuu juuri uskosta häneen.” Formaalissa logiikassa tätä ajatuskulkua kutsutaan vastakohtien todistukseksi: oletetaan että kyseinen premissi on virheellinen ja testataan ajatusta viemällä se vastakkaiseen suuntaan. Koska ristiriidat ovat oletusarvoisesti mahdottomia hyväksyä, alkuperäisen premissin tulee olla päinvastoin kuin mitä sen oletettiin olevan. Toisin sanoen sen täytyy olla tosi.
Toiseksi, vanhurskauttaminen perustuu uskoon, koska profeetta sanoo niin Habakukin kirjassa (2:4; Gal. 3:11). Raamattu todistaa näin.
Kolmanneksi, vanhurskaus saadaan uskosta, sillä Galatian uskovat saivat siunaukset, Pyhän Hengen ja ihmeet sitä kautta (Gal. 3:2, 3:5). Tämä on kokemukseen perustuva todistus.
Vakuuttaako tämä sinua? Ainakin nämä perustelut ovat parempi kuin ei mitään. Paavali on ainoa Raamatun kirjoittajista, joka ylipäänsä vaivautuu selittämään uskon tärkeyttä eikä vain julista sitä. Toisaalta itse en kokenut näitä selityksiä riittäviksi. Palasin uudestaan ja uudestaan kysymykseen: Mikä on oikeasti uskossa se ”juttu”? Jumala on rakkaus, ei usko; silti suhteemme häneen rakentuu uskon varaan. Miksi? Miksi usko pelastaa, vanhurskauttaa ja avaa kanavan Hengelle ja hänen lahjoilleen? Mikä uskossa on niin erityistä?
Laitoin loogikon hatun päähäni ja päättelin: Jos synti tuli elämäämme epäuskon välityksellä, oli järkeenkäypää, että pelastus synnistä saatiin epäuskon vastakohdan kautta. Toisin sanoen, jos synnin juurisyy on epäusko, usko todellakin pelastaa. Kuinka synti tuli ihmiskuntaan? Luin syntiinlankeemuksesta 1. Mooseksen kirjan luvusta 3 ja ymmärsin, että epäuskon istuttaminen Eevan mieleen oli itse asiassa käärmeen strategian keskiössä.
Käärme ei koskaan vaatinut tai pakottanut Eevaa syömään kiellettyä hedelmää. Ei, se halusi Eevan tekevän sen omasta aloitteestaan. Se tiesi, että vain Eevan oma valinta olla tottelematon merkitsisi jotakin Jumalan silmissä. Miten käärme sai Eevan haluamaan hedelmää? Kuinka käärme sai Eevan ”näkemään” sen mitä tämä yhtäkkiä lyhyen keskustelun jälkeen uskoi näkevänsä: ”puun hedelmät olivat hyviä syödä, puu oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä”? (1. Moos. 3:6)
Käärme tiesi, että Eevan ajatus hedelmästä riippui hänen käsityksestään Jumalasta, joka oli kieltänyt syömästä sitä. Eeva ei ollut koskaan ennen maistanut kiellettyä hedelmää, koska hän oli uskonut Jumalan hyvyyteen. Siksi hänen uskonsa ja luottamuksensa piti kyseenalaistaa. Eevan jumalakuvan täytyi muuttua radikaalisti.
Jos pysähdyt miettimään, ihmissuhteemme toimivat samalla tavalla. Kun mielikuvamme jostakusta on myönteinen, luotamme häneen. Jos uskomme että toinen on luotettava, huolehtiva ja pätevä, emme epäröi toimia hänen neuvonsa mukaan, oli hän sitten lääkäri, automekaanikko, opettaja, valmentaja tai lakimies. Mutta sillä hetkellä, kun alamme epäillä vaikkapa yhtäkin näistä heidän positiivisista ominaisuuksistaan, kuvamme heistä himmenee ja luottamukseltamme menee pohja.
Juuri näin kävi, kun Eeva uskoi käärmeen valheen Jumalasta. Käärmeen viesti oli selkeä: ”Hän antoi teille luvan syödä kaikkea paitsi tätä, joka avaa teille oven suurimpiin siunauksiin! Mietipä itse, kuinka vilpitön ja antelias Jumala todellisuudessa on? Uskotko edelleen, ettei hän kiellä sinulta mitään hyvää?”
Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan” (1. Joh. 5:10). Eevasta tuli ensimmäinen inhimillisen epäuskon ruumiillistuma, kun hän hyväksyi käärmeen ajatuksen: Jumala valehtelee eikä häneen siksi voi luottaa.
Jotta suhteemme Jumalaan korjautuu, meidän tulee ennen kaikkea korjata suhteen perusta, luottamuksemme häneen. Ja koska luottamuksemme toiseen heijastaa käsitystämme hänestä, ensimmäinen asia on palauttaa kuvamme Jumalasta totuudenmukaiseksi. Kuten Eevan, meidänkin tulee jälleen uskoa, että Jumala on luottamuksen arvoinen.
Kuinka se tapahtuu? Vastaus on Jeesus: hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Kaikissa näissä Jumalan kuva on nähtävissä parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän takia usko Jeesukseen pelastaa. Jeesuksen kautta voimme nähdä Jumalan sellaisena kuin hän todella on – kaikki hänen ominaisuutensa ja erityisesti sen, jota Eeva eniten epäili: hänen anteliaisuutensa. Isä, joka ei kieltänyt omaa poikaansa, ei kiellä meiltä mitään muutakaan hyvää.